lauantai 31. joulukuuta 2011



Terveisiä vuodelta 2011!

Se oli hyvä vuosi
Onnen vuosi

Kohokohtia paljon
joista yllä muutama

Malttamattomina odotamme mahtavaa vuotta 2012!

perjantai 30. joulukuuta 2011

tiistai 27. joulukuuta 2011


Tapani-myrsky teki tuhojaan saaristossa
Sähköt poikki, tiet poikki, piha tulvii
Kynttilän ja takan valossa
ilman sähköä, ilman vettä ja ilman lämmitystä
vietettiin tämä Tapaninpäivä
Ikimuistoista

sunnuntai 25. joulukuuta 2011


Joulunviettoa monessa tuvassa
Automatkat laulettiin joululauluja
Hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen

perjantai 23. joulukuuta 2011



Rakas paistaa innoissaan kinkkua
Vauva potkii iloisesti sydämen alla
Joulumieli ei tästä paremmaksi voi tulla

Saariston väki toivottaa sydämellistä joulua kaikille ihanille lukijoille!

torstai 22. joulukuuta 2011


Saatiin sentti lunta vuoden pimeimpään päivään
Mikä ero valoisuudessa sekä ulkona että pään sisällä!

Senttikin riittäisi valkoiseen jouluun


Kotiranta jäätyi ensimmäistä kertaa

maanantai 19. joulukuuta 2011


Otettiin varaslähdöt jouluun
Lauantaina Turussa ja sunnuntaina Porvoossa
Kiitokset joulumuoreille ja -pukeille!

perjantai 16. joulukuuta 2011


kaksi päivää tylsässä konferenssissa 
kipeänä
en suosittele kenellekään

sunnuntai 11. joulukuuta 2011


joulukorttitalkoot ja pukin lahjapaja kuumana

perjantai 9. joulukuuta 2011


sähkökatkoja pitkin päivää
myrsky kaataa puita linjojen päälle
tupa pimeänä välillä kolmekin tuntia putkeen

Erinomainen syy viettää ilta kynttilänvalossa syvällisiä keskustellen

tiistai 6. joulukuuta 2011





Sinisiä tunnelmia itsenäisyyspäivään
Yöllä satanut ensilumi kruunasi sinivalkoisen päivän

maanantai 5. joulukuuta 2011


Kun ulkona tulee räntää vaakatasossa
 täällä sisällä hypistellään onnellisina äitiyspakkauksen sisältöä

lauantai 3. joulukuuta 2011





Harvoin joulukuun alussa lasketaan vene vesille
Mepä tehtiin tänään juuri niin
Appiukon upeasti kokoama sähäkkä kilpuri pääsi tänään koepurjehdukselle

Boys will be boys...

perjantai 2. joulukuuta 2011


Happy day!
Yritin muutama päivä sitten tehdä blogista mobiiliversiota (nykyaikaa!) ja se onnistuikin hienosti,
mutta samalla meni täällä tietokonepuolella jotain pahasti pieleen.

Luulin jo menettäneeni vanhan blogialustan cyberavaruuteen
ja olevani jähmeän ja persoonattoman uutukaisen kanssa naimisissa,
mutta onnistuinkin saamaan vanhan kaunottaren tänään takaisin!

Onnellista viikonvaihdetta!

torstai 1. joulukuuta 2011



Otettiin joulukuu vastaan rennosti
Kylvettiin ja nautiskeltiin koko päivä kylpylän ihanissa erilaisissa saunoissa ja altaissa
Suosikkeja olivat tervantuoksuinen perinnesauna ja kostea biosauna
Maha yhdistettynä pikkuruisiin bikineihin taisi olla aika näky!